Jurvan Teatterissa nähdään keväällä 2022 Lewis Carrollinin kirjoittama ja Juha
Kukkosen dramatisoima Liisa Ihmemaassa. Näytelmä tarjoilee tutun, sympaattisen
tarinan ajankohtaisilla ilmiöillä maustettuna. Näytelmässä aika tekee kepposiaan
ja päästään hyppimään ajanrattaalta toiselle, aina 1800-luvulta 2010-luvulle saakka.
Koko illan ja koko perheen, musiikkia ja lauluakin sisältävä näytelmä on täynnä
tarmokkaita, rohkeita (tai rohkeutensa löytäviä) ja hullunkurisia hahmoja.
Luvassa on hauskoja sekä koskettavia hetkiä Alicen yrittäessä pelastaa Ihmemaan
tuhon parrasvaloista ja palauttaa Ihmemaan väriyltäkylläisyyden. Näytelmän
kantava teema on itseensä uskominen, ja tätä kautta sisäisen rohkeuden löytäminen.

Ohjaus: Laura Kollár & Kati Korpi-Kaija

Ensi-ilta perjantaina 25.3.2022 klo 19, Jurvan Teatterissa. Ikäsuositus näytelmään
on 7 vuotta. Näytelmä sisältää teatterisavua ja vilkkuvia valoja.

Rooleissa: Nella Sillanpää, Satu Jäntti, Sanni Kaitamäki, Kati Ulukavak,
Anniina Koskela, Sera Mäki, Linda Ojala, Veera Hautamäki,
Aleksandra Heikkilä, Sari Niemi

Meillä on nyt käytössä myös korttimaksu ja toivomme näin korona-aikana
katsojien sitä suosivan. Käteinenkin toki yhä käy.